Wiljakan emäntä neuloi suomenlammaslangoista Riddarin. Langan juoksevuus on melkein sama kuin sen erään islantilaisenkin langan, mutta suomenlampaan lanka on pehmeämpää. Näitä Wiljakan lankoja on nyt meidän verkkokaupassa ja lisää päivitän sitä mukaa, kun niitä saadaan varastoon.
Kovien pakkasten aikaan heiluin ulkona hommissa. Vaikka järki sanoo, ettei yli kahdenkymmenen asteen pakkaseen pidä ihmisen mennä (kyllä, olen aika nössö), hommat täällä landella on tehtävä. Oli aivan älyttömän ihana huomata, miten lämmintä villa oikeasti on. Pidin kahta paksua villapaitaa päällekäin, päässä oli Tukuwool Hakamaasta pipo, käsissä vanhoista omista langoista tumput, niiden päällä toiset Wiljakan langoista. Jalassa omista villoista sukat, siis ihan ihoa vasten, toisen villasukat päällä ja vanhat Lahtisen huopikkaat kenkinä. Eikä ollut kylmä. Naamassa välillä tuntui, mutta kaivelin vielä hahtuvakaulurin suojaamaan poskia, pärjäsin pakkasessa tunteja.
Näyttää pakkanen taas kiristyvän. Suosittelen testaamaan villaa ihan kaikissa kerroksissa. On se vaan niin ihanaa.