Vuosi 2020 saatiin taputeltua kunnialla, vaikka vallitseva maailman tila iskikin meihin pahasti. Vuoden aikana päästiin (vai jouduttiin) tekemään useita kehittämisloikkia, joiden avulla pysyimme pystyssä. Kiitos siitä teille kaikille! Aktiivinen sivujen päivittäminen jäi ja pääasiallinen tiedottaminen siirtyi meidän somekanaviin.

Nyt uudistetaan verkkosivuja paremmin palveleviksi ja mikä parasta, meillä on uusi, toimiva verkkokauppa! Ihan oikea sellainen. Kiitokset hyvästä kehitystyöstä Sitrusmedialle! Verkkokaupan kuvat ovat Anne Kalliolan taidonnäyte.

Kokoamme verkkokauppaan tilan omien tuotteiden lisäksi muidenkin tilojen tuotteita ja valikoima lisääntyy koko ajan. Kaikkia tuotteita yhdistää erityisen hyvin huomioidut ympäristöasiat, eläinten hyvinvointi ja aito kotimaisuus. Kaikkien meillä myytävien tuotteiden työvaiheet on tehty Suomessa ja raaka-aineet ovat kotimaisia. Pakkauksissakin pyritään kotimaisuuteen silloin, kun siihen vaan on mahdollisuus. Tärkeintä on kuitenkin se, että Hakamaan lammastilan väki tuntee kaikki ne tuottajat, joiden tuotteita meillä on myynnissä. On käyty kylässä ja käydään edelleen, välilöissä on pysytty ja pysytään.

Tervetuloa ostoksille joko verkkokauppaan tai tilalle! Täällä ollaan!