Jännittääkö lastasi sosiaaliset tilanteet? Onko uusien kavereiden löytäminen vaikeaa? Haluaisiko hän tutustua eläimiin ja toisiin lapsiin lammastilan rauhallisessa ympäristössä?

Lapsilla voi olla erilaisia arjen haasteita ilman diagnoosejakin. Lammastilan puuharyhmässä heille on tarjolla vertaistukea ja mukavaa tekemistä eläinten kanssa.

Tutkimuksissa on todettu, että eläinten hoitaminen ja niiden kanssa puuhastelu helpottavat keskittymistä ja rohkaisevat vaikeissa tilanteissa. Haluaisimme löytää pilottiryhmään lapsia, joilla on haasteita vuorovaikutustaidoissa, ja kavereiden löytäminen voi olla vaikeaa. Kiinnostus eläimiä ja maatilalla touhuamista kohtaan on luonnollisesti plussaa. Lapset voivat tutustua muihin samanhenkisiin lapsiin pienessä ryhmässä (4-6 lasta), turvallisessa ympäristössä ja ohjatusti – mukavan tekemisen ohessa.

Tutustumme tilan eläimiin ja eläinten hoitamiseen – sekä tietysti hoidamme eläimiä yhdessä. Tilan eläimet on opetettu kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja monenlaiseen tekemiseen. Rauhoittumalla eläinten parissa lapset saavat onnistumisen kokemuksia ja ylittävät itsensä. Tilalla on lampaiden lisäksi kani, poneja, kanoja, kissoja ja koiria.

Vanhemmille on tarjolla ryhmän aikana vertaistukea ja vaikkapa iltalenkki. Tilan kahvila on myös avoinna.

KENELLE: noin 7–9-vuotiaille lapsille

  • haasteita vuorovaikutuksessa
  • vaikea löytää kavereita ja solmia kaverisuhteita
  • kiinnostunut eläimistä ja maatilaympäristöstä.

Lisätietoja voit tiedustella Maijalta.