Kolme vuotta sitten haaveiltiin isännän kanssa uusista keittiötiloista. Piirrettiin, suunniteltiin ja laskettiin. Käytettiin ammattilaisia apuna. Vaikka millaisia vaihtoehtoja pohdittiin, lopputulos oli aina silti liian kallis. Vasta oli lampola saatu valmiiksi ja vanhan hirsitalon remontti oli kesken. Keittiöhaaveet oli pakko haudata. Muttei unohtaa.
Viime vuosi oli kaikin puolin erikoinen ja tärkeimpänä oppina jäi mieleen, ettei kaikkea kannata tehdä itse. Moniin hommiin löytyy parempia ja fiksumpia ammattilaisia. Kaikessa ei vaan voi pikkufirma pärjätä. Päätettiin Sampan kanssa, että etsitään yhteistyöyrityksiä, joiden kanssa saataisiin tilaa vietyä vauhdilla eteenpäin. Näiden pohdintojen myötä löysimme muun muassa Taivaltamon ja uusien palvelujen kehittäminen alkoi.
Eräänä tammikuisena päivänä sain postia ihan oikealta keittiömestarilta. Sellaiselta valkotakkiselta. Sellaiselta, mitä näkyy hienojen ravintoloiden kuvissa. Ajattelin, että nyt joku haluaa kertoa meille, miten meidän viime kesänä aloitettua kesäravintolaa voisi kehittää. Sovittiin siis tapaaminen. Jännitti ihan törkeästi. Sen verran hienoissa ravintoloissa tämä keittiömestari oli vaikuttanut. Siinä sitten hytistiin tammikuisena tiistaina kaupalla. Oli vähän raikasta, kun en ollut muistanut nostaa lämpöjä. Korona-aivot, nääs. Piirreltiin käppyröitä, pyöriteltiin taulukoita ja pohdittiin, että mitäs kivaa me oikein keksittäisiin. Ja keksittiinhän me. Tarpeeksi kun hulluja pistää samaan huoneeseen ja kun vielä valkotakkinenkin on vähintään yhtä hullu kuin isäntäväkikin, ei lopputulos voi olla kuin mahtava. Perustettiin sitten keittiömestari Toni Liukkosen kanssa ravintola. Aloitellaan hommaa kesälounailla vanhoista tiloista käsin ja pikkuhiljaa pidennellään aukioloaikoja ihan illallisiin asti. Pidetään Hakamaan lammastilan meininki, hyvät lähi- ja pientuottajien raaka-aineet, mutta emännän sijaan hommasta vastaa meidän ihan oikea keittiömestari!
Aloitimme heinäkuussa myöhäisillä kesälounailla ja elokuun aikana jatkamme myöhäisen iltapäivän ja alkuillan aukioloilla.
Tervetuloa! Saa varata pöytiä.